torstai 12. heinäkuuta 2012

Tokiossa alkoi sade

Oikeasti keskustelut oli alkanut jo aikaisemmin, mutta Tokiossa kaytiin lisaa suhdekeskusteluja.

Keskusteltiin Keisarin puutarhassa muutama tunti. Sitten jatkettiin kavelya keskustellen.
Paadyttiin Odaiban tekosaarelle keskustelemaan.

Istuttiin, puhuttiin ja katsottiin kun Tokio pimeni.


Valilla naurettiin ja valilla itkettiin ja valilla juotiin japanilaista alkoholia.

Vapaudenpatsas, Rainbow-silta ja Tokio-tower.

Seuraavana paivana ma lahdin yksin kiertamaan Tokion katuja.

Hakaristit temppeleissa on aina yhta mielenkiintoisia.

Temppelit olivat hienoja, mutta ei niita yksin jaksanut ihailla.

Tokion arkkitehtuuri oli mielenkiintoista, mutta ei se yksin ollut niin hauska keksia vitseja tuosta kultaisesta Asashi-kakasta.

Paadyin katselemaan lisaa temppeleita Harajukuun.


Mutta ei edes Harajukun kreppi, josta olin unelmoinut koko matkan, tuntunut yksin yhtaan niin hyvalta.
Tanaan jatketaan yhdessa katsomaan nykytaidetta. Kun palataan Suomeen niin pidetaan taukoa, koska Pasin taytyy miettia mita se haluaa ja mita se tuntee mua kohtaan.

Taalla Tokiossa alkoi tanaan viikon mittainen ukkos-ja sadeaika. Taitaa olla siis aika tulla Suomeen.

Lennetaan maanantaina Helsinkiin.


5 kommenttia:

  1. Voi surkujen surku!

    Palatkaa pian Suomeen kamut!

    VastaaPoista
  2. Me odotetaan kovasti!

    Mulla on teoria: ihminen on ohjelmoitu taistelemaan ja voittamaan vaikeuksia. Naisten elämässä on luonnostaan vaikeuksia, jo kuukautiset ovat sellainen toistuva hankaluus, jonka kanssa on vain tultava toimeen. Yleensä aina nainen joutuu valitsemaan jollakin tasolla työn ja lasten välillä. Se on vaikeus, jota täytyy selvittää syvällisesti. Naiset ovat kasvaneet ja tottuneet 2000-luvun hyvin monimutkaiseen ja samalla liian helppoon elämään.

    Miehillä ei ole samoja vaikeuksia, he saavat helpommin kaiken. Uskoisin,mettä miehen kivunsietokynnys on alhaisempi, ainakin oman kokemukseni mukaan. Ja koska elämä nykyään on oikeasti hyvin helppoa, vaikeuksia pitää tehdä, jotta olisi se tarvittava taistelu. Mies on tässä yhteiskunnassa kriisissä, koska hän ei enää ole sankari eikä perheen pää, urakin on vähän niin ja näin verrattuna edellisten sukupolvien menestyjiin.

    Elämä on vaikeata, kun se on liian helppoa. Siitä pitää sitten tehdä taistelu, jotta on selvä päämäärä.

    Minun tyttäreni ovat kovin vahvoja. Se on taakka. Mutta sille ei mahda mitään. Se on geeneissä ja kasvatuksessa. Enkä siltikään haluaisi teidän olevan heikkoja, vaikka se ehkä tekisi elämästä kevyempää, kun voisi nojata toiseen ja odottaa onnea ulkoa.

    Jokaisen on itse tehtävä onnensa, ei yksin mutta kukaan muu ei voi sitä antaa.

    Maanantaina haetaan kentältä!

    VastaaPoista
  3. Toi on niin elämää. Kui siistii et kaikkee tapahtuu ja tuntee tunteit ja saa samal kattoo hienoi maisemii :)

    ps. kiitti äiti "Minun tyttäreni ovat kovin vahvoja." :D

    VastaaPoista
  4. Voi voi... olen järkyttynyt ja pahoillani. Tsemppiä ja voimia kummallekin!

    VastaaPoista
  5. No ainakin on varsmasti ikimuistoiset keskustelut noilla maisemilla. Reissussa aina rähjääntyy, uusin silmin taas kotona arjessa.

    VastaaPoista