Drinkkien juominen oli kivaa, mutta me oltiin jo joskus 12 aikaan hostellilla Katsomassa jalkapalloa. Ei sita vanha niin jaksa, kun on kavellyt koko paivan kaupungilla.
Ollaan nyt pari paivaa aika paljon vaan chillattu ja kierrelty ympariinsa. Tavattiin hauska suomalainen pariskunta Kemista kadulla (ne kysyi yhtakkia et “Ottekos te suomesta?” ja sitten vahan jutskailtiin. Pari paivaa myohemmin tavattiin samat tyypit, kun oltiin paadytty samaan kahvilaan! Pekingissa on sentaan 15,2 miljoonaa
muutakin asukasta.
Tanaan lahdetaan Qindgaohon, joka on Kiinan 4. suurin satamakaupunki. Saksalaiset piti sita aluetta hallinnassa 99v ja se kuulema nakyy. Joku matkaopas sanoi, etta se on kuulema ihan kun olisi Bavariassa. Siella on myos paljon rantoja ja Tsingtao-oluen kotipanimo. Oikea syy sinne menoon on kuitenkin se, etta sielta me lahdetaan kohti Koreaa.
Eilen oltiin Bei Hain puistossa, koska ma muistelin sen autuutta edelliselta reissulta. Siella oli kuitenkin meidan lisaksi miljoona muutakin tyyppia ja sisaanpaasymaksy, joten ei ollut niin siistia jonottaa tungoksessa eteenpain. Eilen oli Dragon boat festival-paiva ja puistossa oli kaikenlaista ohjelmaa. Kiinalaiset todella tykkaa tanssia paritanssia ja yksilotanssia puistossa, koska Bei Hai oli ihan
taynna tanssiryhmia. Ne veti kylla tosi hienosti!
Puistossa Pasi halusi ehdottomasti vuokrata sellaisen pienen polkuveneen tunniksi. Voitte kuvitella mita on seilata jarvella kampiforin kanssa kymmenien muiden veneiden kanssa niin, etta aina valilla joku rikas vetaa moottoroidulla paatilla siita ohi. Mutta se oli elamys ja oikeestaan aika hauskaa.
Illalla meidan eeppisella hostellilla (Lycky family hostel, suosittelen) paastiin tekemaan itse perinteisia dumplingseja ja syotiin niita tahmeiden bambuun kaarittyjen riisikolmioiden kanssa. Se oli "perinteinen perheillallien dragon boat festivaalin aikaan" Ainakin hostelli sai hyvia kuvia ja ehka meidan naamat paatyy joskus viela hostellin nettisivulle :)
Pasi:
Kaytiin katsomassa Linnunpesa ja Vesikuutio. Saastesumu oli niin sakeaa, etta loputtomasta lamppurivistosta nakyi vain muutama ensimmainen lamppu. Paikalla oli myos joitakin kymmenia tuhansia kiinalaisia … ja miksi? Ymmartaisin sen, etta esimerkiksi Markku menisci katsomaan neliota ja stadionia, mutta etta onko niita Markkuja taalla kymmenia tuhansia? (niita taitaa muuten tosiaan olla, joskin
veikkaan etta tuolla oli kylla ihan tavallista kansaa) Siella sitten tuijotettiin linnunpesaa ja vesikuutiota ja juotiin lamminta olutta joka oli holskynyt noin 5 kilometrin kavelyn verran shortsien taskuissa. Se oli kylla uskomaton paikka. Mikali se olisi ollut monumentti betonirakentamiselle niin paikka olisi ollut onnistunut: joka suuntaan levittaytyva harmaa autius oli kylla “hieno”, mutta
muutoin paikassa oli kovin vahan nahtavaa. Tuolla oli myos samaa huvittavuutta kuin muissakin Pekingin nahtavyyksissa: paikan paalla olevat ammattikuvaajat nayttavat itse ottamiaan esimerkkikuvia turisteista kohteiden edustalla ja pyrkivat myymaan omia kuvauspalvelujaan. Esimerkkikuvissa on pilveton taivas ja kaikinpuolin kaunista. Todellisuudessa saastesumua on niin paljon, etta taivaasta
ei ole ollut mitaan tietoa.
Meidan couch-surffihosti Yingin tapaaminen oli kovan saadon takana, koska meilla ei ollut nettia kaytossa kuin WiFin alueella tai asunnon lahella olevan hotellin etupihalla. Lisaksi meilta puuttui kiinalainen puhelinnumero, joten jostain oudosta syysta kiinalaisesta numerosta ei saanut meille tekstiviesteja lapi kuin joka kolmannella kerralla. Taisiis joku ei saanut ja joskus ei saanut. Oli miten oli, lopulta paastiin tapaamaan Yingia sen ehdottamaan paikkaan. Meita jouduttiin odottamaan kenties noin 45 minuuttia, mutta Ying kovasti vakuutteli, ettei tuo ollut haitannut mitaan.
Paikka, johon Ying meidat vei, oli henkeasalpaava. Noh, ei se salvannut hengitysta vaan ennemminkin sai minut taysin tolaltani niin etta jutustelin sekavia kiihtyneessa tilassa. Se oli sellainen mukava aukio, jossa oli isohko putkitelevisio, jonka naette joskus videolta. Mieleton paikka.
Ying itse oli todella mukava, loistavaa englantia puhuva (englannin opettaja) 30-jotain vuotias nainen, joka naytti ehka noin 19 vuotiaalta. Lotan mielesta han oli niin sopo, etta Lotta olisi mielellaan pullottanut Yingin (en tajua minakaan). Ying kertoi muun muassa treffailun vaikeuksista kiinassa. Yksi lupaava kontakti oli
ollut, mutta poika oli kysynyt Yingin horoskooppia ja koska Ying ei ollut janis niin poika ilmoitti, etta hanen aitinsa oli sanonut etta hanen tarvitsee menna naimisiin janiksen vuonna syntyneen pojan kanssa… ja se oli sen tarun loppu.
Meille selvisi myos, etta kiinalaisille miehille on kovin tarkeaa se, etta nainen on neitsyt hanen mennessaan naimisiin. (miehet toki voivat naiskennella pisin poikin) Tama taas tekee laakarien deittailun vaarallisemmaksi, koska laakarit tuntevat naisen kehon lapikotaisin! Kiinalaiset naiset, pirulaisia kun ovat joka maassa, ovat kuitenkin keksineet neitsyyden palautusleikkauksen, joita Yingin mukaan taalla
tehdaan jonkin verran.
Ja tottakai yksi probleemi on aivot. Yingin ongelmana on se, etta han on alykas ja maisteristason nainen, joka opettaa yliopistossa. Elisiis alemmuuskompleksin paikka tyhmemmille kiinalaismiehille. Yingin kaverit olivat neuvoneet Yingia kertomaan hanen olevan lastentarhan opettaja ja esittamaan yksinkertaista. Ying esittikin meille hanen bravuurinsa: kasien yhteen taputtaminen, paan kallistaminen ja “oh, you are so wonderful!” lausahduksen heittamisen. Noh, tamakaan ei kuitenkaan ollut toiminut. Ehka parempi niin…
JALKIPOSTAUS PARI TUNTIA MYOHEMMIN
Jaaha. Junia menee kerran tunnissa, mutta kaikki on täynnä. Business luokan lippu maksaa 90 euroa, joten ei kiitos. Maailma koittaa pyllistää mutta mites pyllistät kun läskeillä länkkäreillä on niin silmittömästi rahaa (katsokaa vaikka omia ovia ja ikkunoitanne, sieltä sitä tulee). Otettiin siis ensin silmittömän hintaiset lattet 4€ kipale ja tämän jälkeen lentoliput Seouliin. Skrew u, communist China!
Täällä muuten kahvi on sokeroitua ja pahaa ellei mene pro paikkaan ja maksa itseään kipeäksi. Sama suklaan kanssa. Keinotekoiset makeutusaineet ja sokeri on yleisesti viljeltyä ja halpaa mutta TODELLINEN luksus maksaa.
Oikeesti ei vaan kehdattu lainata wifiä ostamatta jotain niin maksettiin sitten itsemme kipeäksi. Noh, lentolippuihin hulahti 200 € per persoona joten mitäs kaksista nelieuroisista. :)
Ilmastonmuutos, ota koppi! Kuvassa Lottu ja latte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti